Selkäjaskan vierailu

Heipat vaaleansinisten lasien takaa! Arki pyörii niin pikkumiehen ympärillä ja uutta opetellessa, että ajantaju on ollut suhteellinen käsite viime aikoina. Jässikällä on jo ikää yli kolme viikkoa ja kuukauden päästä on jo vuorossa ristiäiset. Aika on todella sujahtanut nopeasti, varsinkin kun Mr. J vietti isyyslomaa. Tämä viikko on ensimmäinen oikea arkiviikkomme, kun mies aloitti työt viime yönä. Tällä hetkellä kuorsausta kuuluu selkäni takaa, jossa päiväunia koisii koira ja makuuhuoneesta, jossa molemmat perheen mieshenkilöt koisivat. Olisin varmaan itsekin päikkäreillä, mikäli viime yö ei olisi mennyt pojan osalta niin hienosti. Yöllä herättiin vain kerran syömään ja aamullakin nukuttiin jo puoli seitsemään.

Tiettyä rutiinia pojan kanssa on jo onneksi tullut, mutta kyllä tässä on vielä paljon opeteltavaa. Kaiken kaikkiaan olen nauttinut kotona olosta ja siitä, että saan seurata pojan hurjan nopeaa kehitystä. Ennen Jässikän syntymää pelkäsin, että pitkästyisin kotona ja ajaisin itseni piippuun, kun yrittäisin keksiä koko ajan tekemistä. Tämä huoli on osoittautunut täysin turhaksi sillä poika on kyllä pitänyt äidin hyvin liikkeessä, vaikka nukkuukin vielä suurimman osan ajasta.

Tänään siirryimme yhtä isompaan vaippakokoon, koska tuntui, että ns. ykköskoon vaipat hiersivät jo hieman nivusista. Poika on todella pitkä ja hoikka, joten kirppikseltä ostetut housutkin ovat jääneet 56- koossa käyttämättä, kun ovat vyötäröltä liian venyneitä. Sainpa suus kokea tänään sen; selkäjaskan vierailun. En ollut saanut vaippaa tarpeeksi kireälle, kun nälkäinen Jässikkä kiemurteli hoitopöydällä huutaen kurkku suorana. Näin oli päässyt vaunulenkkimme aikana syntymään selkäjaska, jolla olisi ollut hyvin mahdollista nousta jopa niskajaskaksi. Onneksi tämä ensimmäinen ylös kiivennyt jaska- tilanne oli näin mieto, joten mahdollisen niskajaskan pystyn todennäköisesti käsittelemään myös joutumatta paniikkiin. Tilanne ei edes harmittanut kuin sekunnin ja kaikki tämä oli jo jäänyt taakse, kun katsoin tuota tyytyväistä nukkuvaa vauvaa.

Tätä postausta kirjoittaessa minun piti nauttia kuumasta kahvista, mutta olin laittanut ajatuksissani tuplamäärän kahvinpuruja keittimeen... Jaksaisiko ehtisikö sitä keittämään vielä uuden kupillisen ennen kuin Jässikkä herää?

Synnytyskertomus, osa 2

26.9 Rv 34+4

Yökätilö jatkoi kanssamme noin 21.30 jälkeen. Teimme yhdessä päätösen, ettei epiduraalipuudutusta enää jatketa, vaan se vaihdetaan kipupumppuun, joka kytketään epiduraalikatetriin. Supistuksia tuli edelleen, mutta alkuun nähden todella harvoin ja lääkityksen vuoksi en pienempiä supistuksia edes tuntenut, näin ne vain monitorilta.

27.9 Rv 39+5

Yöllä aloin saamaan oksitosiinia vauhdittamaan supistuksia. Supistuksia tuli hieman tiheämmin, mutta harvassa oli tehoa. Samalla vauvan sydänkäyrät alkoivat huolestuttaa kätilöä. Ensin syke ei laskenut tarpeeksi, mutta taas supistuksen aikana ne putosivat liian alas. Minut kytkettiin STAN- laitteeseen, joka analysoi vauvan sydänkäyrää sekä supistuksia. Onneksi laite ei antanut hälytystä, että sen "mielestä" jokin olisi vialla.

Väsymys alkoi todella iskemään ja sain syötyä vaivoin jogurtin ja juotua mehua, jotta saisin pidettyä energiat edes jollain tasolla. Kun pyysin jossain vaiheessa aamuyöllä lisää mehua, sainkin nesteytyksen suoraan suoneen. Päivystävä lääkäri oli halunnut aloittaa varmuuden vuoksi nesteytyksen, mikäli jostain syystä päädyttäisiinkin sektioon. Kävimme kätilön kanssa tilanteen läpi, että on mahdollista, ettei vauva synnykään alakautta, mutta kaikki mahdollinen synnytyksen edistämiseksi tehdään. Samalla tehtiin päätös katetroida virtsatiet kertakatetroinnilla.

Yritin saada nukuttua aamulla, mutta tunteet ja ajatukset heittelivät laidasta laitaan. Pelotti, v*itutti, väsytti ja osasin vain laskea tunteja synnytyksen alkamisesta. Katetrointi ei auttanut synnytyksen edistymistä ja tilanne junnasi edelleen paikoillaan.

Yökätilö lähti aamulla kotiin ja sama kätilöpari, joka oli illalla lopettanut, jatkoi kanssamme.

Kätilö sekä kätilöopiskelija alkoivat valmistella minua sektioon, koska heistä se oli väistämättä edessä. Nyt sain myös kestokatetrin virtsatiehen. Päivystävä lääkäri ultrasi vauvan tarjonnan. Pää oli kasvot ylöspäin ultraushetkellä ja minut siirrettiin makaamaan vatsalleen säkkituolin päälle sängylle, siinä toivossa, että tarjonta muuttuisi,

Tilannetta seurattiin tiiviisti koko aamun ajan ja itse en jaksanut enää edes puhua, kaikki voimat olivat jo käytetty. Väsymys purkautui itkuna. Noin aamukymmenen paikkeilla päivystävä lääkäri vaihtui ja hänestä oli parasta kokeilla vielä yksi pussi oksitosiinia ja mikäli merkittävää edistystä ei tapahtuisi, päätyisimme sektioon. Minun teki mieli laittaa vastaa ja sanoa, että leikkauspäätös tehdään nyt, mutta väsyneenä annoin periksi. Kun oksitosiinipussi oli tippunut loppuun, ei merkittävää edistystä ollut vieläkään tapahtunut. Suvantovaihe oli tällöin kestänyt jo lähes 12 tuntia ja lapsiveden menosta vielä paljon kauemmin. Vauvan pää oli tullut hieman alemmas, muttei vieläkään tarvittavan alas, jotta kohdunsuu olisi lähtenyt avautumaan täysin. Vihdoin noin klo 12 aikaan tehtiin päätös kiireellisestä sektiosta.

Minut valmisteltiin nopeasti leikkausta varten ja siirrettiin leikkaussaliin. Rankin vaihe koko leikkauksessa oli Mr.J:lle heipan sanominen. Olimme kumpikin uuvuksissa, mutta helpottuneita leikkauspäätöksestä. Kun lähdin sängyllä kohti leikkaussalia Mr.J murtui, mutta yritti peittää reaktiotaan minulta.

Vihdoin olin salissa ja ympärilläni vilisi ihmisiä. Anestesiahoitaja tuli laittamaan spinaalipuudutuksen leikkausta varten, mutta laitto ei onnistunut epiduraalikatetrin vuoksi makaamalla vaan se jouduttiin pistämään istualtaan. Vihdoin olin puuduksissa ja leikkaus alkoi. Hyvin pian kuului lääkäriltä kommentteja: "Täällä näkyy korva." "Nyt näkyy kivekset, poika on tulossa." Imuääniä ja sitten vihdoin kova vauvan itku. Puhkesin kyyneliin ja sain koskettaa poikaa ennen kuin hänet siirrettiin isän paidan alle kenguruhoitoon heräämöön.

Näin syntyi 27.9.2014 klo 12.52 meidän 10 / 10 / 10 pisteen poikamme.

Synnytyskertomus, osa 1

Tässä ensimmäinen osa Jässikän syntymästä. Synnytys oli rankka ja pitkä, joten kaikkea ei millään saa mahtumaan yhteen järkevään postaukseen. Tässä siis ensimmäinen osa synnytyskertomuksesta.

25.9 Rv 39+3

Kipeät koko päivän jatkuneet supistukset saivat mieleni erittäin mietteliääksi. Olin täysin varma, että nyt on tosi kyseessä, koska kipuun eivät auttaneet kipulääke eikä kuuma suihku. Mr.J lähtee viemään minua sairaalaan, jossa todetaan tilanteen olevan vielä epäkypsä, mutta todennäköisesti synnytys käynnistyisi pian. Vastaanottokätilön mukaan kyse oli tunneista tai parista päivästä. Sain kotiin mukaan geelipusseja, joita voisin lämmittää mikrossa.

Saavuimme jälleen pettyneinä kotiin ja Mr.J lähti yöksi töihin.

26.9 Rv 39+4

Heräsin yöllä järkyttävään kipuun ja lähdin lämmittämään geelipusseja mikrossa, koska en pystynyt enää makaamaan aloillani. Lämpöpussien ansiosta sain unenpäästä kiinni.

Parin tunnin kuluttua heräsin täysin samanlaiseen kipuun, kuin aiemminkin yöllä. Toistin saman kaavan ja sain jälleen nukuttua. 

Aamulla 7.30 heräsin jälleen samanlaiseen kipuun, mutta kipu oli paljon kovempi kuin yöllä. En voinut olla lainkaan aloillani vaan kipu selässä ja alavatsalla oli todella repivää. Nousin ylös ja sama toistui. Tässä vaiheessa tajusin, mitä oikeat synnytyssupistukset ovat.

Supistukset olivat säännöllisiä ja erittäin kivuliaita heti aamusta alkaen. Lievitin tuskaa suihkulla sekä geelipusseilla ja kiikuin keinutuolissa. Mr. J saapui kotiin noin yhdeksän jälkeen aamulla ja säikähti, koska luuli minun olleen samassa tilassa koko yön.

Mr.J lähti nukkumaan ja minä jäin kestämään supistuksia. Sain syötyä parit paahtoleivän palaset supistusten välillä.

Noin yhden aikaan iltapäivällä lähdin herättelemään Mr.J:tä ylös sängystä, mutta nielin itkua vielä ja saavuimme sairaalaan noin kolmen aikaan iltapäivällä. Minut otettiin käyrille, mutta jo pian kätilöopiskelija tuli haastattelemaan ja tekemään sisätutkimusta. Sisätutkimuksen aikana meni lapsivesi lähes elokuvatyyliin, suihkuten kuin pillin läpi puhaltaen. Tämä on siis Mr.J:n kuvaelma lapsivesien menosta. Tässä vaiheessa oli selvää, etten lähtisi sairaalasta ilman vauvaa ulos.

Siirryttyämme synnytyssaliin, kivut kovenivat nopeasti. Kipulääkkeet ja suihku eivät tuoneet tuskaan helpotusta ja siirryttiin ilokaasuun. Ilokaasusta ei muistikuvieni mukaan ollut muuta hyötyä, kuin se että huusin maskiin, joten volyymi ei ollut niin kova. 

Synnytys eteni vauhdilla ja olin kolme senttiä auki, kun sain epiduraalipuudutuksen, Yleensä 4 cm on raja, mutta kivut olivat niin kovat ja supistukset tulivat lähes saman tien, kun edellinen loppui. Supistusten välit olivat maksimissaan 15 sekunnista puoleen minuuttiin, Epiduraalista huolimatta synnytys eteni kovaa vauhtia ja kaksi tuntia epiduraalista olin jo 6 cm auki.

Sain toisen "annoksen" puudutetta ja pian sen jälkeen supistusten väli piteni ja piteni. Supistukset olivat välillä niin heikkoja, etten edes tuntenut niitä. Vitsailimme, että lapsemme syntyisin myrsky-yönä, joten kaikki synnytystarinat alkaisivat klassiseen tyyliin: "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Tässä vaiheessa seurasi vuoron vaihto ja yökätilö saapui. Kukaan meistä ei olisi voinut kuvitellakaan, kuinka synnytys jatkuisi tästä eteenpäin.

Elämäni ensimmäiset päivät

Hei kaikki! Tulin esittäytymään teille nyt virallisesti. Äitini blogissa kutsumanimeni on Jässikkä, koska olen pitkä ja jäntevä poika vaikkakin maha minulta puuttuu tyystin. Siksi äiti ei voi pukea ylleni kuin potkuhousuja, joita tietystikään äiti ei ole osannut hankkia kuin parit kappaleet koossa 56. Onneksi kasvan kovaa vauhtia ja seuraavaksi siirrytään jo kokoon 62, missä valinnanvaraa on enemmän.

Isin sylissä on turvallista köllötellä, mutta viihdyn hyvin myös omassa sängyssäni. Olin todella uupunut kun saavuin tähän maailmaan, mutta alan olla koko ajan aktiivisempi. Minua ei enää niin vaan saakaan unten maille, vaan haluan jo tutkia ympärillä olevaa maailmaa. Isillä on hassu karvainen leuka, joka kutittaa hieman naamaa.

Kun herään nälkäisenä uniltani, ei nälkäisyyteni jää kenellekään epäselväksi. Minusta lähtee kova ääni ja hiljenen vasta kun saan ruokaa. Olen saanut myös vähän ilmavaivoja ja siksi olen valvottanut äitiä ja isiä hieman. Viime yön nukuin kyllä kiltisti neljän tunnin jaksoissa.

Koska olen aika kuuma-kalle, veivät isi ja äiti minut kylpyyn. Heti kun pääsin kylvystä, pissasin isin sylissä pyyhkeelle. Pissaan myös hyvin useasti hoitopöydällä ollessani ja siksi äidin pitää vaihtaa vaatteeni usein.

Äiti toipuu vielä siitä leikkauksesta, jossa tädit nostivat minut äidin mahasta pois, joten se halusi välttämättä pienelle kävelylle. Olin muuten tyytyväinen, mutta kirpeä syystuuli oli liikaa. Itkin hieman ja pääsin nukkumaan takaisin omaan sänkyyn.

Äiti ja isi hyppivät täysin minun tahtiini, ja se on mukavaa. Mitä kaikkea keksinkään, kun tästä hieman kasvan ja vahvistun...

RAKAS

Vihdoin eilen kotiuduttiin tällaisen ruuhkatukan kanssa ♡ Poika syntyi 27.9.2014 klo 12.52, yli 29 tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen kiireellisenä sektiona mitoin 57 cm ja 3930 g.

Nyt totutellaan uuteen arkeen ja alan pikku hiljaa kertomaan, mitä kuuden päivän vauvanhakureissuun kaikkea kuuluikaan.

Tuore äiti kuittaa tältä erää, palataan pian asiaan!