Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että naisilla on paineita. Pitäisi näyttää juuri ajankohdan trendin mukaiselta. Yhtenä hetkenä pitäisi näyttää risukepiltä ja toisena hetkenä lihaksikkaalta hottispepulta. Luomme itse itsellemme paineita myös muista elämämme asioista. Koti pitäisi olla aina siisti ja sisustus kopioituna sisustusblogista tai -lehdestä. Ruoan jota syömme tulisi olla puhdasta ja terveellistä, mutta myös mukailla ajan villitystä. Vaatteidemme pitäisi olla viimeisen päälle, myös siellä jumppasalissa, jossa katsot tunnin yhtäsoittoa itseäsi peilistä. Mutta nämä paineet olet luonut sinä itse. Haluamme elää muiden elämää sen perusteella mitä he siitä jakavat muille esimerkiksi juuri somessa. Et varmaan itsekään julkaise itsestäsi tai kodistasi huonoja kuvia tai ainakaan niitä huonoimpia.
Sosiaalinen media pursuaa myös äitejä. Äidit ovat vallanneet kaikki sosiaalisen median kanavat aina Twitteristä Youtubeen. Instagram on täynnä kuvia täydellisistä äideistä. Äideistä, jotka jaksavat hymy huulilla kestovaippailla. Äideistä, jotka päivä toisensa jälkeen saavat itsensä salille ja näyttävät upeille jo kuukausi synnytyksen jälkeen. Blogit ja Facebook pursuavat täydellisten äitien hehkutusta lapsistaan ja kuinka auvoista kaikki on. Kuinka kaikki soseet tehdään itse ja kuinka kantoliina on maailman paras keksintö. Superäidit nukkuvat vain kolme tuntia yössä, mutta silti saavat päivässä kaiken tehtyä. Pakkaa hämmentää televisio, jossa on Erilaisia ja Toisenlaisia äitejä, mutta myös Imettäjiä. Keskustelupalstat ja facebook- keskustelut ovat täynnä hirveyksiä, joita äidit toisilleen sanovat.
Äidinrakkaus, kultainen keskitie, maalaisjärki, omat aiemmat kokemukset, luontoäiti. Näiden asioiden kanssa luulin pärjääväni äitinä. Kuitenkin jo lapsen ensimmäisten elinpäivien aikana koin kovia paineita äitiydestä. Synnytys oli pitkä ja uuvutti täysin sekä lapsen että äidin. Vauva nukahti rinnalle syötyään ja luulimme kaiken olevan hyvin. Vauva kuitenkin laihtui, joka on todella tavallista. Taas seuraavana päivänä vauva oli laihtunut, mutta edelleen normaalin rajoissa. Kun koitti aamu sairaalassa, jolloin vauva oli laihtunut käyrien mukaan liikaa, oli helvetti irti. Sairaalassa hoitajan lietsoivat minut täyteen paniikkiin siitä, että vauva on kuivunut ja keltainen ja joudutaan ottamaan lastenosastolle tiputukseen, mikäli paino ei lähde nousemaan. Olin huono äiti. Maito ei noussut ja vauva ei saanut tarpeeksi ruokaa. Sehän oli minun tehtäväni ja jo heti olin epäonnistunut. Olin täysin romuna. En ollut osannut pyytää itse lisämaitoja ja minun ensisynnyttäjänä olisi pitänyt tietää ettei lapsi saa tarpeeksi ravintoa, ei suinkaan terveydenhuollon ammattilaisten. Olen aina ollut sisimmiltäni herkkä ja arka, vaikkakin ulospäinsuuntautunut ja koin ison kolauksen äitiyteeni heti alkumetreillä. Seuraavat päivät kuluivat syöttöpunnituksia tehden ja itkien.
Itsetuntoni äitinä on aina välillä hieman noussut, kunnes on taas on joku ajattelemattomilla sanoillaan saanut minut romuksi. Rivien välistä luettuna kutsunut minua huonoksi äidiksi vaikka parhaani teen 24/7. Onneksi minulla on kannustava oma äiti, jonka puoleen voin aina kääntyä sekä ihana ja suojeleva mies. Heidän tuellaan nousen aina uudelleen jaloilleni.
Jaan tämän siksi, että mielestäni ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa olla äiti. Eikä yhtä tapaa olla lapsi. Muista oma tukiverkostosi ja mikäli sellaista ei ole, älä pelkää pyytää apua. Ollaan äitejä omille lapsillemme, koska varmasti lähes jokainen äiti maailmassa haluaa ainoastaan parasta omalle lapselleen ja haluaa hänestä huolehtia hyvin. Katseet joita olen saanut kauppakeskuksessa ruokkiessani lastani pullosta tai katseet, kun vaunumme eivät ole trendikkäät... Sanat ja katseet satuttavat, mutta voivat tuoda myös hyvää mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti