Kyllä, se on pitkä! Olo on kuin lapsena automatkalla jonnekin kauemmas: "Ollaanko jo perillä?
"Kauhea pissahätä!" "Minne me oltiinkaan menossa?" "Mitä sitten tapahtuu, kun ollaan perillä?" Kysymyksiin ei tässä vaiheessa ole kellään antaa kuin arvioita.
Olen Varsinais-Suomalainen varsinainen hätähousu ja olen mielestäni selvinnyt tämän lähes yhdeksän kuukauden odotusajan varsin kunniakkaasti. Mutta, nyt on tapahtunut selkeä muutos ajatteluuni. En voi olla ajattelematta synnytystä ja vauvaa, minkänäköinen vauva on? Minkä kokoinen hän on syntyessään? Onko hän vanhempiensa tapaan pikkuinen pellavapää? Tietysti kaikki kysymykset synnytykseen liittyen, joita on turha lähteäö kirjaamaan. Tämä postaus täyttyisi niistä alta aikayksikön.
Olen tuntenut menkkamaisia jomotusjuilimisia (sanahirviö, joka ei todennäköisesti ollut edes suomea) jo useina päivinä ja muutama kivulias supistuskin on jo koettu. Limatulppa on irronnut kahdessa erässä ja kohdunsuulla on tapahtunut kypsymistä. Kaikkien näiden asioiden pitäisi ennakoida, että synnytys on pian täällä. Pitäisi... Asia johon kukaan ei voi vaikuttaa, mutta keho on antanut jo liikaa viestejä lähestyvästä palkinnosta, siitä tärkeimmäistä. Jaksaa, jaksaa... Tältäkö maratoonareista tuntuu viimeisten metrien kohdalla?
Kuva lainattu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti